Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Bitwise Oy: Koko talo kouluttautuu

    [ssba-buttons]

    Ohjelmistotalo Bitwisessa on vahva koulutuksen kulttuuri, joten tamperelaisyritys on hyödyntänyt moneen otteeseen PIB-hankkeen avaamia koulutusmahdollisuuksia. Ohjelmistotaloa kiinnostaa luonnollisesti teknologiakoulutus, mutta aivan yhtä tärkeää on kaikki muu osaaminen.

    – Meillä on kehitetty muun muassa huipputiimien taitoja, vuorovaikutustaitoja, johtamistaitoja, prosesseja, sisäistä tehokkuutta ja työskentelyä asiakasrajapinnassa, kertoo Bitwisen liiketoiminnan kehitysjohtaja Rita Fagerström.

    Käytännössä hyvinkin pieniltä tuntuvat asiat voivat olla ratkaisevan tärkeitä. Niinpä Bitwisessa on harjoiteltu esimerkiksi hankalia vuorovaikutustilanteita ja myönteisen palautteen antamista työkavereille. Yrityksessä tehdään töitä tiiviissä tiimeissä ja koko tiimi on tekemissä asiakkaan kanssa, joten ihmisosaamiselle on tarvetta.

    Arkipäivän tehokkuuteen taas saatiin uutta näkökulmaa, kun koko Bitwisen väki kirjasi ajankäyttönsä kolmelta päivältä. Tulokset yllättivät. Kukaan ei osannut arvata, miten paljon työssä on erilaisia keskeytyksiä ja kuinka paljon niihin kuluu aikaa.

    – Moni onkin alkanut pitää sähköpostia ja muita viestimiä suljettuna vaativien tehtävien aikana ja huomannut, että se parantaa päivän aikaansaannoksia selvästi,  Fagerström kertoo.

    Bitwisen periaatteena on, että kun koulutetaan, koko talo on mukana. Nyt jo 60-henkisen joukon irrottaminen työnsä äärestä tekee koulutuksesta ison investoinnin, mutta sen hyödyt on Bitwisessa mietitty tarkkaan.

    – Osaaminen tuottaa asiakkaille parempaa laatua, parantaa kilpailukykyä, luo meille kasvumahdollisuuksia ja sitä kautta alan osaajille työpaikkoja. Vaikka tarkkoja summia ei pysty laskemaan, koulutus näkyy taatusti myös viivan alla, Fagerström sanoo.

    Hyvin hoidettu koulutus tuottaa hyötyjä myös pitkällä aikavälillä: se kylvää työyhteisöön siemeniä, jotka lähtevät kehittymään arjen työssä ja tiimien keskinäisissä mietinnöissä. Tuloksia ei yleensä voi ennustaa, mutta niitä syntyy. Bitwisen kulttuuriin kuuluu sekin, että opittua ei piiloteta omaan pöytälaatikkoon.

    – Jos haluamme olla Suomen paras ohjelmistotalo, meidän on jaettava tietoa. Ei ainoastaan oman talon sisällä vaan myös sieltä ulos ja koko alueen hyödyksi, Fagerström painottaa.

    Bitwise Oy

    - kotipaikka: Tampere
    - toimiala, tuotteet ja palvelut: vaativa ohjelmistokehitys ja ohjelmistoalan asiantuntijapalvelut
    - henkilöstö: noin 60 henkeä
    - liikevaihto: 4,2 M€ (vuonna 2013, töissä noin 40 henkeä)
    (tiedot keväältä 2014)

    www.bitwise.fi

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu