Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Älykkäästi ohjatusta valaistuksesta tehdään Suomelle bisnestä

    [ssba-buttons]

    Älykkäässä valaistuksessa tietotekniikka ja elektroniikka nivoutuvat yhteen. Erilaiset laitteet keräävät tietoa, jota ne jakavat keskenään ja hyödyntävät valaistuksen ohjaamisessa. SenCity-hankkeessa valaistusinfrasta tehdään palvelualusta, joka mahdollistaa kaupunkitilalle älykkäästi ohjatun valaistuksen. Kertynyttä dataa hyödynnetään myös muiden, käyttäjälähtöisten palvelujen kehittämisessä.

    Kaksivuotinen SenCity-ryhmähanke saa rahoitusta Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelmasta ja se kuuluu älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus -teemaan, jota halinnoi Tampereen kaupunkiseutu. Hankkeen on käynnistänyt Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy. Kaupungeista hankkeessa ovat mukana Helsinki, Lahti, Oulu, Raahe, Salo ja Tampere. Ne tarjoavat aitoja kaupunkiympäristössä olevia älykkään katuvalaistuksen pilotointikohteita, joissa yritykset voivat testata omia ratkaisujaan.

    ”Valaistusteollisuus on saanut uutta puhtia LED-teknologiasta myös Suomessa. Perinteisesti vahvaa osaamistamme on erityisesti Nokian myötä kehittynyt tietotaito langattomuudesta ja mobiileista ratkaisuista. Tätä osaamista voimme hyödyntää nyt myös älykkäässä valaistuksessa”, toteaa SenCity-hankkeen koordinoinnista vastaava Eveliina Juntunen VTT:ltä.

    Yrityksistä SenCityssä ovat mukana C2 SmartLight, Karlux, Nokia, Tehomet ja Valopaa.

    ”Yrityksen koko luonnollisesti sanelee, millaisia resursseja sillä on satsata omaan tuotekehitykseensä. Kaikilla on SenCity-hankkeen myötä kuitenkin yhtäläiset mahdollisuudet päästä koettelemaan tuotteitaan todellisilla käyttäjillä, aidoissa olosuhteissa”, mainitsee pilotointia koordinoiva Jaakko Hietala OpenLight Factory Oy:stä.

    ”SenCity-hanke toteuttaa erinomaisesti INKA-ohjelman tavoitteita yhteistyöstä, investointien fiksusta hyödyntämisestä ja piloteista. Hankkeessa luodaan älykkään kaupungin kehitysalustaa kasvuyritysten, suurten yritysten, julkisen tutkimuksen sekä kaupunkien välisellä yhteistyöllä. Hanke on lisäksi monistettavissa kotimaassa ja kansainvälisesti”, toteaa puolestaan INKA-ohjelman päällikkö Markku Koponen Tekesistä.

    Katuvalaistus pitkäikäinen investointi

    Katuvalaistus on kaupunkikuvaan leimallisesti vaikuttava asia, jolla on pitkä elinkaari. Siksi kaupungit eivät halua ottaa valaistusratkaisuissa liian isoja riskejä. Valaistuksen pitää olla turvallista ja hyvännäköistä.

    ”Kaupungit toivovat ratkaisuja, joiden pitäisi kestää kymmeniä vuosia. Se on kova vaatimus elektroniikkalaitteelle”, Juntunen painottaa.

    SenCity-hankkeen suurimpia haasteita ovat erilaisten ohjaus-, sensorointi- ja kommunikointimenetelmien yhteensovittaminen sekä niiden soveltaminen kaupunkiympäristössä loppukäyttäjää miellyttävällä tavalla.

    ”Kaupunkiympäristö itsessään on elektroniikalle todella vaativa. Ulko-olosuhteet ovat meillä ankarat ja vaihtelevat. Oman haasteensa antureiden toiminnalle asettaa myös pöly”, Juntunen listaa.

    Suunnitteilla monipuolisia pilotointikohteita

    Helsingin ja Tampereen suunnittelemat pilotointikohteet sijaitsevat ydinkeskustassa tai aktiivisessa aluekeskuksessa. Tämä antaa hyvät eväät kerätä tietoa liikennevirroista, koska keskustassa liikkuu paljon ihmisiä. Raahessa ja Salossa pilotit tehdään asuinalueella ja Oulun pilotti keskittyy koulun ja monitoimitalon pihaympäristöön. Lahden pilotti ajoittuu vuonna 2017 pidettäviin talvikisoihin, jolloin älykästä valaistusta koetellaan talviympäristössä.

    Rakennuttajainsinööri Mika Heikkilä Tampereen kaupungilta mainitsee, että heille tärkeä osa-alue hankkeessa on big datan hyödyntäminen. Myös valaistukseen liittyviä kustannuksia on tarkoitus saada alennettua.

    ”Haluamme selvittää miten esimerkiksi liikennevalo- ja joukkoliikennejärjestelmistä saatuja tietoja voidaan hyödyntää valaistuksen ohjauksessa. Lisäksi haluamme testata valaisinkohtaista ohjausta eri järjestelmillä.”

    Tutkimuslaitoksista SenCity-hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT. Oulun yliopiston arkkitehtuurin tiedekunta suunnittelee ja testaa pilottien visuaalisen ja toiminnallisen toteutuksen loppukäyttäjien eli kaupunkilaisten kannalta. VTT puolestaan vastaa pilotoinnin teknisestä tuesta sekä sensoroinnin tutkimuksesta ja kehityksestä ulko-olosuhteissa.

    Palvelualustan älykkyys ei rajoitu pelkkää valaistuksenohjaukseen, vaan sillä tavoitellaan myös muita esimerkiksi opastavia tai tiedottavia palveluja, jotka perustuvat kaupunkitilasta kerättyyn dataan. SenCity-hankkeen toteuttamat koeasennukset luovat mahdollisuuksia uudenlaisten kaupunkidataan perustuvien palvelujen kehittämiselle ja tekniselle testaukselle myös tulevaisuudessa.

    Lisätietoja
    Markku Koponen, Tekes, INKA-ohjelmapäällikkö
    puh. 050 557 7646, markku.koponen@tekes.fi

    Eveliina Juntunen, VTT, SenCity-hankkeen koordinaattori
    puh. 040 548 9986, eveliina.juntunen@vtt.fi

    Henrika Pihlajaniemi, Oulun yliopisto, arkkitehtuurin tiedekunta
    puh. 040 708 9865, henrika.pihlajaniemi@oulu.fi

    Kuva: Emil Bobyrev ( ©Tampere - All Bright!)

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu