Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Älykäs lasi neuvoo kuskia

    [ssba-buttons]

    Pilkington Automotive Finland Oy:n ja sen yhteistyökumppaneiden INKA-hanke ”Lisäarvoa lasiin” on tuottanut lupaavia tuloksia: älylasi-innovaation, jonka moni ajoneuvo- ja konevalmistaja haluaa osaksi omaa tuotettaan.

    Kun messuosastolle on jonoa, esillä on pakko olla jotain kiinnostavaa.

    Pilkington Automotive Finland Oy:n osastolla oli vilskettä marraskuun Agritechnica-messuilla Saksan Hannoverissa. Maailman suurimpaan maatalousalan messutapahtumaan osallistuneet konevalmistajat jonottivat päästäkseen näkemään yhtiön demolaitteiston omin silmin. Esillä oli älylasi-innovaatio, jolle voi ennustaa tulevina vuosina hyvinkin monipuolista käyttöä.

    – Valtaisa kiinnostus kertoo siitä, että olimme saaneet aikaan jotain, mitä muilla ei vielä ole, mutta jolle on selvästi tarvetta, toteaa Pilkingtonin uusien teknologioiden projektipäällikkö Janne Ilonen.

    Pilkingtonin demolaitteistossa traktorin tuulilasiin sijoitettiin neljä läpinäkyvää näyttöä, joille tuodaan koneen käyttäjälle tarpeellista tietoa. Melko lailla samaan tapaan siis kuin elokuvien erikoisefekteissä – mutta oikeasti.

    – Seuraavat pari, kolme vuotta tehdään sitten raakaa työtä, kun lähdemme integroimaan tätä asiakkaidemme järjestelmiin. Meillä on tämän tekniikan suhteen etumatka, ja nyt pitää juosta lujaa, jotta se säilyy, Ilonen toteaa.

    Tuulilasin läpinäkyvissä näyttötauluissa esimerkiksi koneen tai työkohteen tiedot ovat suoraan kuljettajan näköpiirissä, eikä niitä tarvitse vilkuilla erikseen mittareista tai monitoreista.

    Älylasi-innovaation syntytarina lähti liikkeelle muutama vuosi sitten, kun kävi selväksi, että uusien tuotteiden kehittäminen on ensiarvoisen tärkeää. Lasialan kilpailu on kovaa, ja jos siinä haluaa pärjätä, on tarjottava lasille lisäominaisuuksia, jotka todistettavasti myös toimivat.

    – Tredeasta otettiin meihin siinä vaiheessa yhteyttä ja ehdotettiin, että istutaan yhdessä alas ja mietitään, mitä tarpeita asiakkailla voisi olla. Näyttölasi tuli yhtenä vaihtoehtona esille, Ilonen kertoo.

    Kun katselee kuvia lähitulevaisuuden ajoneuvomalleista, yksi yhdistävä tekijä niissä on lasipinta-alan kasvu. Suunnittelijat piirtävät busseihin ja raitiovaunuihin yhä suurempia, jopa koko seinän kattavia ikkunoita. Isoissa ajoneuvoissa ja työkoneissa lasin lisääminen parantaa kuljettajan mahdollisuuksia nähdä ympärilleen.

    – Siinä on sitä pinta-alaa, jota voisi hyödyntää, tarjota siihen jotain erityistä. Suunnittelupöydillä on nyt ajoneuvoja, jotka tulevat markkinoille vuonna 2018. Meidän tuotteemme ehtii niihin hyvin mukaan, Ilonen kertoo.

    Bussin tai ratikan matkustajalle älykäs ikkunalasi voisi tarjota esimerkiksi reittiopastusta. Pilkingtonin innovaatiota on lähdetty miettimään ajoneuvon kuljettajan näkökulmasta: miten tuulilasille saadaan tuotua läpinäkyvä näyttö niin, että esimerkiksi työkoneen käyttäjä voi katsella samaan aikaan sekä työkohdetta että siihen liittyvää tietoa.

    – Esimerkiksi kaivinkoneen kuljettaja näkisi kuoppaa kaivaessaan, missä sähkökaapeli ja viemäri kulkevat ja kuinka syvällä mennään. Metsäkoneessa taas näytöllä voisivat olla merkittyinä esimerkiksi puut, joita ei saa kaataa, Ilonen luettelee.

    Konevalmistajien kiinnostuksen herättäneessä innovaatiossa on yhdistetty vaativan lasiteknologian ja läpinäkyvien elektroluminesenssinäyttöjen osaamista. Siinä on siis lähdetty ratkaisemaan käytännössä sitä, miten kahden laminoidun lasin väliin asetettu näyttölasi saadaan toimimaan, kestämään rankemmissakin oloissa ja täyttämään turvallisuussäännökset.

    Innovaatiossa yhdistyy monen eri alan osaaminen, joten sen kehittäminen on vaatinut verkostoitumista. Näytönvalmistajaksi löydettiin Beneq, ja messulaitteiston kehittämisessä olivat mukana muun muassa Tampereen teknillisen yliopiston tietotekniikan laitos ja Tampereen yliopiston TAUCHI-yksikkö.

    – Tredea pystyi luomaan heti alussa meille hyviä kontakteja, joiden avulla nähtiin, että idea on ihan oikeasti toteuttavissa. Siihen saatiin sitten vielä INKA-hankkeen kautta Tekesin rahoitus, eli sielläkin nähtiin, että tämä on mahdollista, Ilonen sanoo.

    Hankkeessa koeteltiin samalla myös tuotekehityksen perusteita. Siinä missä perinteisesti on yleensä tavattu kehittää uusia teknologioita asiakkaiden pyynnöstä, tällä kertaa asetettiin tavoitteeksi tehdä jotain uutta, jota voidaan itse tarjota asiakkaille – ja vieläpä oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.

    – Mato on koukussa, ja kyllä, näyttää nappaavan, Ilonen myhäilee.

    Asiakkaita kiinnostava uusi innovaatio on tärkeä kilpailuvaltti Pilkingtonille, ja henkilökohtaisesti iso juttu projektipäällikkö Janne Iloselle, joka on käyttänyt hankkeeseen kaksi vuotta. Tuloksena on tuote, jota tohtii myydä korkeaa laatua odottaville asiakkaille.

    INKA auttaa rakentamaan älykästä Tampereen kaupunkiseutua

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu