Tampereen seudulla riittää toimeliaisuutta
28.1.2015Taloudellisesti epävarmat ajat eivät ole lannistaneet toimeliaisuutta Tampereen seudulla. Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy:n mukaan toimitila- ja yritystonttimarkkinoilla on liikkeellä paljon kasvuhakuisia yrityksiä, ja mittavat julkiset investoinnit virkistävät alueen taloutta.
Tredean Raimo Vähämaa on päivittäin yhteyksissä Tampereen kaupunkiseudulla sekä toimitilojen ja yritystonttien tarvitsijoiden että niiden tarjoajien kanssa. Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiön kehityspäällikkönä Vähämaa etsii alueeltaan parhaita vaihtoehtoja asiakkaidensa tarpeisiin.
– Tällä alueella on koko ajan liikkeellä huomattava määrä kasvuhakuisia yrityksiä, ja onneksi myös monipuolista ja vaihtuvaa tila- ja tonttitarjontaa, Vähämaa kertoo.
Vähämaan toiminta-alueella on 8 kuntaa. Niistä Pirkkala teki juuri oman ennätyksensä: kaupunginhallituksen vuoden 2014 viimeisessä kokouksessa käsiteltiin yhteensä 14 hehtaarin verran yritystonttikauppoja. Myyntituottoja tonteista kertyi yli 4 miljoonaa euroa, ja yrityshankkeiden työllisyysvaikutus on noin 400 henkeä.
– Toki kauppoja kasautui erityisesti juuri loppuvuoteen, mutta on tämä silti erittäin rohkaisevaa, Vähämaa toteaa.
Perusteltuja päätöksiä
Tampereen kaupunkiseutu kiinnostaa muualta Suomesta siirtyviä tai laajentuvia yrityksiä. Tredean toimien kautta tulleet kotimaan sijoittujat ovat useimmiten pääkaupunkiseudulta. Myös ulkomaisten yritysten kiinnostus Tampereen seutua kohtaan on vähitellen kasvussa.
Laajentumista ja uusia toimipisteitä suunnittelevat yritykset toimivat Vähämaan mukaan harkitusti ja niiden investointipäätökset ovat hyvin perusteltuja. Osa yrityksistä hakee Tampereen kaupunkiseudulta selkeää kasvua, vakavaraisimmilla on myös mahdollisuus hyödyntää suhdannetta ja investoida nyt, kun esimerkiksi rakennustyöt voivat hoitua tavallista edullisemmin.
– Esimerkkejä Tampereen seudun toimeliaisuudesta on paljon. Yrityksille toimitiloja tarjoava Technopolis on investoinut 7 viime vuoden aikana noin 200 miljoonaa euroa Tampereelle, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus on laajentanut kapasiteettiaan uudella messuhallilla ja muutaman viime vuoden aikana Tampereelle on valmistunut 4 uutta hotellia, Vähämaa luettelee.
Julkiset investoinnit myönteisenä signaalina
Tampereen kaupunkiseutu varautuu kasvuun. Vuoteen 2040 ulottuvan rakennesuunnitelman mukaan seudulle tulee noin 110 000 uutta asukasta eli kokonaisväkimäärä nousee 480 000:een. Tämä vaatii julkisen puolen investointeja, jotta kasvava väestö mahtuu sujuvasti asumaan, liikkumaan ja tekemään töitä sekä saa tarvitsemansa palvelut.
– Tampereella on käynnissä paljon julkisia investointeja, jotka virkistävät taloutta niin omalla seudulla kuin laajemmaltikin eteläisessä Suomessa, Vähämaa sanoo.
Tampereen Rantatunnelin työt etenevät suunnitellusti ja jatkuvat vuoteen 2017 asti. 180 miljoonan euron hanke teettää noin 1000 henkilötyövuotta ja vapauttaa valmistuttuaan aimo kappaleen Näsijärven rantaa autoliikenteeltä. Tarastenjärvellä taas valmistuu vuoden kuluessa Tammervoiman mittava hyötyvoimalaitos. Tampereen yliopistollisen sairaalan ympäristössä investoidaan Kaupin kampukseen, joka lisää alueen työ- ja opiskelupaikkoja tuntuvasti. Hervantaan valmistuva Kampusareena tihentää osaamista Tampereen teknillisen yliopiston kampuksella.
Suunnitteletko sijoittumista tai sijoittamista Tampereen kaupunkiseudulle? Ota yhteyttä www.tredea.fi/toiminta/invest
Artikkeli on julkaistu Vapaat Toimitilat -lehdessä (1/2015).