Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tehdään tästä numero

    Kysely 1
    [ssba-buttons]

    KyselyTurvallisuudesta nimittäin. Helmikuussa Hervannan Kampusareenalla järjestettiin Pirkanmaan turvallisuusklusterin työpaja, jossa oli edustettuna suuri joukko maakunnan ja erityisesti kaupunkiseudun turvallisuustoimijoita niin yritysmaailmasta, viranomaissektorilta kuin korkeakouluista. Tilaisuudessa todettiin yhteisesti, että Pirkanmaalla on erinomaiset edellytykset profiloitua turvallisuuden ykkösmaakunnaksi. Täällä on runsaasti osaamista, yritystoimintaa ja koulutusta ja maakunnan vetovoima ylipäätään on hyvä.

    Vuodesta 2011 toiminut Pirkanmaan turvallisuusklusteri eli turvallisuustoimijoiden yhteistyöverkosto päivitetään turvallisuusklusteri 2.0:ksi eli Pirkanmaan turvallisuusekosysteemiksi. Ekosysteemin yhtenä kantavana ajatuksena on, että mukana olevat tahot oppivat toinen toisiltaan ja siten voivat kehittää turvallisuustoimialaa entistä enemmän yhdessä.

    Turvallisuusekosysteemin rakentaminen on laaja yhteishanke. Korkeakoulusektorilla oman pienen osuutensa siinä on tekemässä hallintotieteiden opintojensa yhtenä harjoitustyönä kolmihenkinen työryhmä Anssi Flink, Juuso Hyvärinen ja Ville Vahala. Harjoitustyön aiheena on Pirkanmaan turvallisuusklusteri/-ekosysteemi ja sen toimijoiden kokemat turvallisuusverkostot. Tarkoituksena on pelkän harjoitustyön lisäksi tuottaa mahdollisesti hyödynnettävissä olevaa aineistoa turvallisuusklusterin/-ekosysteemin kehittämisen avuksi. Työn tekijöillä on useiden vuosien ammatillinen tausta mm. maanpuolustuksesta, pelastustoimesta ja työsuojelusta. Työtä ohjaa turvallisuusklusterin koordinaattori HT Anniina Autero.

    Työryhmä esittää toivomuksen, että tämän viestin lukijat vastaisivat omalta osaltaan lyhyeen, noin 5-10 minuuttia aikaa ottavaan verkkokyselyyn, jolla edellä turvallisuustoimijoiden verkostoja pyritään kartoittamaan. Kysely on auki 18.4. saakka ja löytyy osoitteesta: https://tinyurl.com/PIR-turvallisuus20

    Työryhmän Flink, Hyvärinen, Vahala puolesta

    Juuso Hyvärinen

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu